keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Lunan terveystutkimukset

Luna kävi vähän aikaa sitten PEVISA-tutkimuksissa. Tuloksena lonkat B, kyynärät 0 ja polvet 0 eli terve koira! 

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Pentutreffit

Helmin keväällä syntyneet lapset kävivät eilen ilahduttamassa meitä vierailullaan. Meno oli vauhdikasta, joten kuvat on mitä on.

Helmi ja Fanni 

Helmi, Fanni ja Lola
Yoda, Fanni ja Lola

Yoda ja Fanni
Fanni ja Yoda
Lola

Fanni

Lola

Fanni ja Yoda

Fanni, Lola, Helmi ja Luna

Kiitos kaikille että jaksoitte tulla pitemmästäkin matkasta ja toivottavasti vielä nähdään!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Metsässä

Pitääpä pitkästä aikaa kirjoittaa tänne ja laittaa muutama kuva tämän päivän metsälenkistä. Käveltiin uudessa paikassa ja maisemat oli niin hienot, että oli ihan pakko ottaa muutama kuva.








 Helmi pudotti lähes kaiken karvansa pentujen jälkeen, eikä vieläkään ole kovin kummoisessa karvassa. Toivotaan että karva siitä tuuheutuu, niin päästäisiin keväällä käymään jossain näyttelyssä.



Lenkin jälkeen uni maistuu sohvalla kaverin vieressä.

Lunan kanssa ollaan harrasteltu rally-tokoa välillä enemmän ja välillä vähemmän säännöllisesti, mutta kaipasin jotain uutta  tekemistä meille. Rally-toko on kuitenkin hyvin samanlaista kuin toko, jota olen harrastanut useamman koiran kanssa ja se ei enää kauheasti innosta. Niinpä haimme Mikkelin agilityharrastajien alkeiskurssille ja myös pääsimme sinne. Ensimmäinen oikea kerta alkuluennon jälkeen on ensi maanantaina, jota odotan innolla. Toinen uusi harrastus, jota ajattelin kokeilla on nose work. Nose work alkoi torstaina ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Aika näyttää, mikä tulee olemaan se meidän juttu.




sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kaikki pennut ovat muuttaneet uusiin koteihinsa.

Helmikummun Bandida "Fanni"

Fanni on sijoituksessa Helsingissä Lotta Ahokkaan luona.

Helmikummun Boom Kah "Piki"

 Piki muutti Kuopioon Reetta Keräsen koiraksi.

Helmikummun Bandana "Lola"

Lola muutti Luumäelle Sanni Suoknuutin koiraksi.

Helmikummun Boombidibyebye "Yoda"

Yoda muutti Helsinkiin Jenni-Maria Raution ja Teemu Perkkiön koiraksi.



torstai 29. kesäkuuta 2017

Tricolour-urospentu vapaana!

Kaikki pennut on nyt varattu!(5.7.2017)
Tässä kuvia vielä peruutuksen vuoksi vapaana olevasta pennusta. Ota yhteyttä jos olet kiinnostunut!





perjantai 2. kesäkuuta 2017