lauantai 7. lokakuuta 2017

Metsässä

Pitääpä pitkästä aikaa kirjoittaa tänne ja laittaa muutama kuva tämän päivän metsälenkistä. Käveltiin uudessa paikassa ja maisemat oli niin hienot, että oli ihan pakko ottaa muutama kuva.








 Helmi pudotti lähes kaiken karvansa pentujen jälkeen, eikä vieläkään ole kovin kummoisessa karvassa. Toivotaan että karva siitä tuuheutuu, niin päästäisiin keväällä käymään jossain näyttelyssä.



Lenkin jälkeen uni maistuu sohvalla kaverin vieressä.

Lunan kanssa ollaan harrasteltu rally-tokoa välillä enemmän ja välillä vähemmän säännöllisesti, mutta kaipasin jotain uutta  tekemistä meille. Rally-toko on kuitenkin hyvin samanlaista kuin toko, jota olen harrastanut useamman koiran kanssa ja se ei enää kauheasti innosta. Niinpä haimme Mikkelin agilityharrastajien alkeiskurssille ja myös pääsimme sinne. Ensimmäinen oikea kerta alkuluennon jälkeen on ensi maanantaina, jota odotan innolla. Toinen uusi harrastus, jota ajattelin kokeilla on nose work. Nose work alkoi torstaina ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Aika näyttää, mikä tulee olemaan se meidän juttu.